torstai 27. elokuuta 2015

Esihistoriallisista jääkaapeista lentokoneen putoamispaikkaan - retkikohteita Suomen luonnossa

Suomen luontoa juhlitaan viikonloppuna ja olemme sen kunniaksi koonneet tähän postaukseen retkikohteiksi sopivia kulttuuriperintökohteita. Kunkin retkikohteen kohdalta löytyy hieman tietoa itse kohteesta sekä reittiohjeet ja linkki Kansalaisen karttapaikkaan, josta saa tarkat koordinaattitiedot. Retkikohteet on jaettu kolmeen ryhmään sen mukaan, miten kohteelle pääsee - polkua pitkin, metsän halki tai autolla perille.

Mukavaa Suomen luonnon päivää ja antoisaa retkeilyä!


Polkua pitkin


1. Kuttura-Purnumukka postipolku, Inari

Kutturan kylän kaakkoispuolelta on vuoden 2012 inventoinnissa dokumentoitu noin 4,5 kilometriä pilkkapuiden reunustamaa Kutturasta Purnumukkaan johtanutta postipolkua. Polun varrella on reittiä osoittavien pilkkapuiden lisäksi muutamia puisia kylttejä sekä Kalaojan kohdalla sillan jäänteet. 

Ohjeet kohteelle: Postipolulle pääsee autolla kahdestakin kohtaa, sillä se risteää sekä Kivijoelle menevän että Anninlammen länsipuolella olevan metsäautotien kanssa. Kivijoen ja postipolun risteys kartalla. Anninlammen länsipuolella olevan metsäautotien ja polun yhtymäkohta kartalla.




2. Schutzwall, saksalaisten puolustusrakennelmia, Tankavaara

Saksalaiset rakensivat Lapin sodan aikaan Ivaloon pääpuolustusaseman nimeltä Schutzwall. Siihen kuuluvia laajoja kokonaisuuksia on kartoitettu Tankavaarasta Ivaloon johtavan tien varrelta useita. Kaksi niistä sijaitsee Iso Tankavaaran pohjoislaidalla Koijakkokurun ja Ivaloon johtavan tien välissä, Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Alueelta on kartoitettu yli 110 erilaista rakennetta: muun muassa taisteluhautoja, teltan pohjia, poteroita, tuliasemia ja korsuja. Kohteet ovat hyvin eritasoisesti säilyneitä ja osa niistä on jo ehtinyt osittain tuhoutua.

Ohjeet kohteelle: Puolustusrakennelmat sijaitsevat kahdessa keskittymässä Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Risteyksen kohdalta lähtee polku kohti Loijakkokurua ja ensimmäiset kohteet sijaitsevat polun molemmin puolin noin 100-150 metrin päässä tiestä. Tämän puolustusaseman keskipiste kartalla. Toinen keskittymä sijaitsee tästä noin 700 m päässä itään hiekanottoalueen tuntumassa. Kohteen keskipiste kartalla.




3. Lentokonejänkä lentokoneen putoamispaikka, Rovaniemi

Lentokonejängälle on Lapin sodan aikaan 15.10.1944 tippunut Junkers JK-263 -kone. Se on kuulunut lentorykmentti  4:n pommituslaivue 44:ään ja sen tehtävänä on ollut tiedustella Rovaniemen lentokenttää ja kauppalaa. Lennolla olivat mukana sähköttäjä, kersantti Onni Luumi, tähystäjä, kornetti Rainer Leheskivi,  lentomestari Osmo Metsola ja vänrikki Untamo Siivonen. Lento lähti Rissalan tukikohdasta tuhoutumispäivän aamuna ja saksalaisten ilmatorjunta osui siihen Rovaniemen lentokentän yllä. Kone joutui tekemään pakkolaskun jängälle ja miehistöstä Luumi ja Leheskivi pelastautuivat laskuvarjolla, kun taas Metsola ja Siivonen onnistuivat tuomaan koneen alas. Laskuvarjolla hypänneet eivät selviytyneet, vaan Leheskiven ruumis löydettiin 1946 Vennivaaran rinteestä ja Luumi katosi ja julistettiin kadonneena kuolleeksi vuonna 1947. Pakkolaskun tehneet Metsola ja Siivonen selvisivät. Koneen pakkolaskupaikalle on vuonna 2003 pystytetty muistomerkki, jolla kunnioitetaan sodassa kaatuneita, haavoittuneita ja luokkaantuneita lentäjäveteraaneja.

Inventoinnissa saadun paikallisen tiedon mukaan lentokoneen osia on viety sodan jälkeen valvontakomission toimesta Neuvostoliittoon. Niitä on kuitenkin edelleen pakkolaskupaikalla osittain suoturpeeseen painuneena. Kerrotaan myös, että paikalliset asukkaat ehtivät tyhjentää lentokoneen tankit ja pyörittää bensalla puimakonetta useiden vuosien ajan.

Ohjeet kohteelle: Metsäautotieltä on kyltti Lentokonejängälle ja kohteelle kulkee polku, joka on loppupäästään vetinen. Kävelyä kohteelle tulee noin 700 m. Lentäkonejängälle johtavan polun pää kartalla.




4. Jättiläissaari jätinkirkko, Muhos 

Pohjanmaan ja Perämeren rannoille rakennettiin kivestä noin 4 000 - 5 000 vuotta sitten suuria, pääosin suorakaiteenmuotoisia, kivivalleja eli jätinkirkkoja, joiden käyttötarkoitusta ei edelleenkään tiedetä varmasti. Yksi näistä sijaitsee Muhoksella Jättiläissaaressa. 

Jättiläissaaren jätinkirkko on noin 17 x 12 m kokoinen ja sen 3 m paksuiset vallit ovat 0,5 - 0,8 m korkeat. Kivirakenne on rakentamisaikaan sijainnut meren rannalla, johon nykyään on matkaa noin 34 kilometriä. 

Ohjeet kohteelle: Jättiläissaarelle johtaa läheisen Pirttijärven itäpuolelta Tuppelan kohdalta pitkospuupolku. Kävelyä kohteelle tulee noin 1,2 kilometriä. Kohde kartalla.




5. Mustaperä kivikautinen talo, Kylmäluoman retkeilyalue, Taivalkoski

Mustaperän etelärannalta Kylmäluoman retkeilyalueelta löydettiin vuoden 2010 inventoinnissa kivikautinen talon jäännös. Se erottuu maastosta suorakaiteenmuotoisena noin 14 x 6,2 m kokoisena lounais-koillissuuntainen painaumana, jonka syvyys on noin 50 - 70 cm. Painauman koillispuolella on kaatunut kelohonka, jonka alta löytyi palaneita kiviä, kvartsi-iskoksia sekä palanutta luuta. Palaneesta luusta tehdyn radiohiiliajoituksen mukaan paikalla on asuttu noin 5 300 vuotta sitten.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee Kylmäluoman retkeilyalueella ja sen ohi kulkee retkeilyalueen polku. Kylmäluoman retkeilykeskukselta matkaa kohteelle tulee noin 3,5 kilometriä. Kohde kartalla.




6. Mustalamminkangas pyyntikuoppajärjestelmä, Suomussalmi

Pirttiperän pohjoispäässä kulkevalla harjulla on 17 pyyntikuopan muodostama pyyntikuoppajärjestelmä. Kuoppien halkaisija vaihtelee 1-3 m välillä ja syvyydeltään ne ovat 0,4 - 1 m. Harjun leveämmässä länsipäässä kuoppia on 2-4 kuopan ryhmissä. Pyyntikuoppia on myös harjun etelärinteen alla olevalla tasanteella. Pirttiperän rannalta löytyy kuoppien lisäksi kivikautinen asuinpaikka, rakennuksen jäännöksiä sekä useita tervahautoja.

Ohjeet kohteelle: Akonkankaan kohdalta lähtee polku/metsäautotie Pirttiperän rantaan, josta harjulle on noin 200 m kävelymatka polkua pitkin. Harjun päällä kulkee polku. Kohde kartalla.




7. Pyhänkankaan karsikko, Saarijärvi

Vainajia on kuljetettu Saarijärven kirkkomaahan Pyhänkankaan halki kulkevaa tietä myöten. Pyhänkankaan kohdalla on perimätiedon mukaan pysähdytty lepuuttamaan hevosia, tehty karsikkopuu ja otettu ryyppy vainajan muistolle. Karsikkopuita kerrotaan olleen tien varressa toista sataa, mutta suurin osa niistä on jo kaatunut myrskyssä. Nykyään puita on jäljellä 28 kappaletta. Näihin vainajien muistoksi tehtyihin puihin on voitu kaivertaa puun kylkeen tehtyyn pilkkaan esimerkiksi vainajan nimi, syntymä- ja/tai kuolinvuosi, risti tai puumerkki. Lisäksi puusta voitiin karsia oksia.

Pyhänkankaan karsikkopuissa vanhin kaiverrus on vuodelta 1833 ja nuorin vuodelta 1897.  Puu, jossa on teksti "1860 HP", on yhdistetty Heikki Niilonpoika Paatelaiseen, joka on kirkonkirjojen mukaan kuollut kyseisenä vuonna halvaukseen 67-vuotiaana. Lisäksi teksti "1846 AK" saattaa liittyä Antti Juhananpoika Kauppiseen. Karsikko on rauhoitettu vuonna 1904 metsänhoitaja Karl Branderin aloitteesta.

Ohjeet kohteelle: Pyhänkankaan karsikko sijaitsee Pyyrinlahdesta Kurelahteen johtavan vanhan tien varrella kohdassa, jossa on jyrkkä nousu. Kohde on merkitty peruskarttaan ja sinne johtaa tieltä polku. Kohteelle on kävelyä noin 200 m. Kohde kartalla.




8. Puosinkallio pronssikautisia hautaröykkiöitä, Salo

Puosinkalliolla Salossa on kolme pronssikautista hautaröykkiötä, joita on arkistolähteiden mukaan kaivanut kapteeni Forsström vuonna 1879. Kaivauksissa olisi löydetty luunsirpaleita, tuhkaa, hiiltä ja pronssisoljen puolikas ja pronssimiekka tai -tikari, jotka ovat joutuneet hukkaan. Lisäksi erään tiedon mukaan Särkisalon kunta olisi ottanut röykkiöistä runsaasti kiviä 1900-luvun alussa kirkkolaiturin tekoa varten. Nykyään hautaröykkiöistä suurimman halkaisija on 15-18 m ja pienimmän noin 5 m.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee meren rannan tuntumassa olevalla kalliolla, josta on komea näkymä merelle. Kohde on merkitty peruskarttaan ja sinne johtaa polku. Kohde kartalla.




9. Savijärven tervatehdas, Evon retkeilyalue, Hämeenlinna

Savijärven tervatehdas kuuluu ensimmäisiin Suomessa rakennettuihin moderneihin tervatehtaisiin. Se on lisäksi varhaisin tunnettu esimerkki kemiallisesta tuotantolaitoksesta, jossa perinteistä teollisuutta uudistettiin tieteellisen tutkimuksen keinoin. Tehdas perustettiin 1864 ja toiminnan lakkaamisajankohtaa ei tiedetä tarkasti, mutta laitetyypit ovat vanhentuneet 1890-luvulla.

Tervatehtaan rakennukset ovat vielä 1900-luvulla olleet ainakin päällisin puolin melko hyvässä kunnossa. Nykyään paikalla on nähtävissä lohkotuista kivistä kylmämuurattu kaksiosainen retorttiuuni, jonka koko on noin 3,1 x 5,5 metriä ja korkeus noin 1,6 metriä. Lisäksi retorttiuunin länsipuolella, vajaa kymmenen metriä ylärinteeseen päin, on tasattu alue, joka vaikuttaa rakennuksen perustukselta. Retorttiuunin pohjoispuolella on tiilistä muuratun pyöreän tervauunin pohja, jonka halkaisija on noin 6 metriä. Puron itärannalla on myös puisen uittorännin maatuneita jäännöksiä ja tervatehtaan pohjoispuolelta löytyy moderni betoninen pato.

Ohjeet kohteelle: Tervatehtaan paikka sijaitsee Savijärvestä Rahtijärveen laskevan puron länsirannalla ja se on merkitty peruskarttaan. Tehtaan paikan ohitse kulkee joen molemmin puolin polku/tie. Kohde kartalla.





Metsän halki:


1. Iso Matkavaara kivilatomuksia, Pudasjärvi

Ison Matkavaaran laella olevassa rakkakivikossa ja välittömästi sen alapuolella olevassa rinteessä on 19 torni- tai kekomaista kivilatomusta, joiden korkeus vaihtelee 40 - 90 cm välillä. Halkaisijaltaan latomukset ovat noin 60 - 100 cm. Latomuksien on erään teorian mukaan oletettu olleen väliaikaisia uuninkivivarastoja, mutta siihen tarkoitukseen kivet ovat väärää lajia ja  kasat sijaitsevat liian kaukana asutuksesta. Todennäköisemmin ne ovatkin jonkinlaisia merkkirakennelmia.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee vaaran päällä ja lähin metsäautotie kulkee noin 200 m päästä. Kohde kartalla.  




2. Latvavaara rakkakuoppia, Yli-Ii

Yli-Iin Latvavaaran laella olevasta rakkakivikosta löydettiin vuonna 2012 yhteensä 14 kuoppaa. Näitä ns. rakkakuoppia on tehty esihistorialliselta ajalta historialliselle ajalle saakka ja niitä on  todennäköisesti käytetty lihansäilytysvarastoina. Kuoppien alla kulkee usein puroja, joiden vesi on pitänyt kivet ja niissä säilytetyn ruuan kylminä, joten kuoppien voisi sanoa olevan ensimmäisiä jääkaappeja. Latvavaaran kuoppien koko vaihtelee 1,1 - 3 m välillä ja syvyydeltään ne ovat 0,4 - 0,7 m. 

Ohjeet kohteelle: Latvavaaran länsipuolelle johtaa metsäautotie. Kohde on tieltä noin 200 m päässä vaaran laella. Kohde kartalla.




3. Kelkkavaara rajakivi, Kuusamo

Kelkkavaaran laen kaakkoispäässä on aukealla paikalla pyöreä kivilatomus, jossa on pystykiven ympärille ladottu kehämäisesti kiviä. Jäkälän peittämän kivirakenteen läpimitta on 1,5 m ja korkeus 1,2 m. Rajakivi saattaa olla yksi Kitkan ja Maanselän lapinkylien välisen rajan merkeistä.

Ohjeet kohteelle: Kohteen lähelle johtaa Heinäjärven itäpuolelta metsäautotie. Kohde sijaitsee noin 75 m päässä tieltä. Kohde kartalla.




4. Palmikkijoki uittoränni ja -laitteita, Valtimo

Valtimossa Palmikkijoen varteen on uittoa varten rakennettu puinen noin 120 m pitkä uittoränni eli uittoruuhi. Ränni on leveimmillään noin 1,5 m leveä ja korkeutta sillä on noin 1 m. Sen länsipäädyssä on lisäksi hirsistä salvottu uittopato ja  joen reunoille on rakennettu noin 35 metrin matkalle hirsisiä suisteita eli ohjeseiniä. Uittoränni on ollut käytössä ainakin 1920-luvun lopulta lähtien.

Ohjeet kohteelle: Kohteelle ei kulje polkua. Autolla pääsee hiekkatietä pitkin noin 200 m päähän kohteesta. Kohteelle täytyy kulkea ojitetun suon halki. Kohde kartalla.




5. Laukansaari Punkaharju, Savonlinna

Punkaharjun Laukansaarelta on tänä kesänä inventoitu monta eri ikäistä kohdetta. Saarelta löytyy useita torppien ja maatilojen jäännöksiä, joista parhaiten säilynyt kokonaisuus on alueen keskivaiheilla oleva Samulilan tila. Tila on ollut suuri ja siinä on ollut iso päärakennus, jonka perustukset näkyvät maastossa edelleen, joskin puskien ja heinän peittämänä. Tilaan on kuulunut myös navetta, sauna, riihi, kaivo sekä erilaisia kellareita.

Saaren itärannalta löytyy puolestaan useita sotakohteita, joista Karjalankalliolla sijaitseva kivirakenne on voinut karttalähteiden perusteella olla osa venäläisten asemia, joita alueella oli Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa 1788-1790. Kalliolla on myös Salpalinjaan kuuluva kallioon louhittu ja nykyisin kaiteilla ympäröity kaapelikaivannon perustus. Kaapeli oli ollut tarkoitus vetää Laukansaaren ja sitä vastapäätä olevan Vasattaren väliin. Muita Salpalinjaan  kuuluvia puolustusvarustuksia on saarella Muuraissalmen kohdalla, Leviäniemen kaakkoiskärjessä sekä Murtoniemessä. Kaikissa näissä on nähtävissä taisteluhautoja ja osassa on myös romahtaneita miehistökorsuja.

Laukansaaren kaakkoisosasta löytyy lisäksi kuppikivi, jonka ”aitoudesta” on tosin esitetty epäilyjä. Alue, jossa kuppikivi on, on nykyisin nuorta koivikkoa, mutta aiemmin se on ollut Laukansaaren yhteislaidunta. Kertomusten mukaan paikalliset lapset ovat tehneet kupit odotellessaan äitejään, jotka ovat olleet laitumella lypsämässä lehmiä.

Ohjeet kohteelle:  Kohteet sijaitsevat ympäri Laukansaarta ja kaikille kohteille ei johda tietä/polkua. 





Autolla perille:


1. Paljakainen kestikievari, Inari

Paljakainen oli kruunun omistama kestikievari ja se perustettiin ilmeisesti vuonna 1920. Kievaria isännöivät Eevert Siivikko (1920-1925), Aukusti Tomperi (1926-1928), Albert Rajala (1929-1934) ja Hannes Tanhua (1935-1940).

Paljakaisessa oli navetta ja kaksi lehmää, ja kuuden hevosen tallissa oli talon puolesta yksi hevonen. Navetan ja tallin lisäksi pihapiirissä oli aitta, heinälato ja sauna Paljakaisojan rannalla. Kaikki rakennukset poltettiin maan tasalle Lapin sodassa.

Ohjeet kohteelle: Kohteelle pääsee autolla, sillä kestikievari sijaitsee vanhan maantien ja uuden E4-tien välissä. Etelässä kohde rajautuu Paljakaisojaan. Kievarin rakennusten jäännösten ympärillä on laaja ja tasainen, avoin kenttä. Kohde kartalla.




2. Kuohungin savottakämppä, Rovaniemi

Kuohunkijoen varrella on sijainnut Kuohungin pääkämppä, joka toimi 1900-luvun savotoiden aikaan muiden savottakämppien keskuskämppänä. Kuohungissa asuivat metsätyöherrat ja osa työmiehistä. Kämpän suuruudesta kertoo se, että siellä sijaitsi myös kauppa. Alueella on vielä nähtävissä pääkämpän ja kaupparakennuksen lisäksi kellari, liitereitä, keskuslämmistyshuone ja halkovaja.

Ohjeet kohteelle: Kohde on merkitty peruskarttaan ja kämpän pihaan pääsee autolla. Kohde kartalla.




3. Karhuaro talvisodan aikainen tukikohta, Suomussalmi 

Karhuaron hyvin säilynyt talvisodan aikainen tukikohta kartoitettiin Suomussalmen vuoden 2014 inventoinnissa. Tukikohta on ollut käytössä sodan viimeisinä kuukausina 5.2.-13.3.1940 ja se on toiminut polkupyöräpataljoona 6:n komentokeskuksena.

Polkupyöräpataljoona 6 eli PPP 6 toimi suoraan päämajan alaisuudessa ja sitä johti Majuri Järvinen. Linnoitustyön Karhuaron alueella tekivät pataljoonan esikuntakomppania ja pioneerijoukot kersantti Olavi Saarion johdolla. Tukikohta sijaitsi ensin noin 1,5 km päässä kaakkoon Akonjärven rannalla Ruottulan talossa, mutta neuvostojoukkojen ryhtyessä harjoittamaan tarkkuusammuntaa Ruottulan taloon, päätettiin se siirtää kauemmas korpeen Karhuahon alueelle. Veteraanit itse ovat käyttäneet tukikohdasta nimeä Nuolikangas.

Tukikohta on Suomussalmen sotakohteiden joukossa poikkeuksellinen useammastakin syystä. Ensinnäkin se on Suomussalmen ainoa talvisodan aikainen autenttisena säilynyt pataljoonan komentopaikkakokonaisuus ja toiseksi tukikohdan linnoitteita on tehty louhimalla ja räjäyttämällä. Tällaista tapaa ei tunneta Suomussalmen alueelta muualta, vaan näin pysyviä linnoitteita on tehty lähinnä Karjalan kannaksen suunnalla.


Ohjeet kohteelle: Tukikohdan halki kulkee metsäautotie ja jäänteitä löytyy tien molemmilta puolilta. Kohde kartalla.




Ps. Jos yllä olevista kohteista ei löytynyt vielä sopivaa, niin lisää retkikohteita löydät Luston metsäkulttuurikartalta

lauantai 15. elokuuta 2015

Hossan Värikallio - matka kolmen maailman kohtauspaikkaan

Tällä viikolla ilmoitettiin, että Suomussalmella Hossan retkeilyalueella sijaitsevan Värikallion kalliomaalausten katselutasanne on jouduttu sulkemaan sen huonon kunnon vuoksi ja maalauksia voi tällä hetkellä ihailla vain veneellä tai kanootilla järveltä käsin. Satuin kesälomalla (vihdoin ja viimein) vierailemaan Värikalliolla ja uhmaamaan hyvin vinossa ollutta katselutasanteelle johtavaa siltaa. Koska vielä ei ole tietoa, milloin maalauksille pääsee taas jalkaisin, päätin järjestää nojatuolimatkan tälle kuviomäärältään Suomen kolmanneksi laajimmalle kalliomaalaukselle. Ota siis hyvä asento ja mennään!

Kalliomaalauksille johtaa Lihapyörteen pysäköintialueelta 3,5 kilometrin pituinen polku, joka on osa kahdeksan kilometrin mittaista Värikallion polkurengasreittiä. Polku kulkee Korkeakankaan ja Mieskalliovaaran halki ja sieltä avautuu hieno näkymä pystysuoraan vedestä nousevalle Värikalliolle. 


Siellä se jo näkyy! Värikallio Somerjärven rannalla.

Mieskalliovaaralta polku laskeutuu Somerjärven rantaan, joka ylitetään sen kapeasta kohdasta entistä uittopatoa, nykyistä siltaa, pitkin. Kalliomaalaukset sijaitsevat tästä noin 300 metrin päässä Somerjärven pohjoisrannalla. Maalausten eteen rakennettu katselutasanteelle johtava silta on pahasti kallellaan ja on nyt suljettu.




Värikallion kalliomaalaukset on löydetty vuonna 1977, kun Leena Mäkelä ja Juha Rossi kevättalvisella hiihtoretkellä huomasivat paikan. Kalliosta on tunnistettu tutkijasta riippuen noin 40-60 kuviota, joiden tulkitaan liittyvän metsästykseen ja shamanismiin. Maalaukset on tehty kallion pintaan punamullalla, johon on voitu sekoittaa verta, rasvaa tai munankeltuaista. Kalliosta liuenneet mineraalit ovat ajan myötä muodostaneet maalausten päälle ohuen niitä säilyttävän piioksidikerroksen. Näin Värikallionkin maalaukset ovat säilyneet meidän päivimme 3 500 - 4 500 vuoden takaa.


Värikallio, johon on tehty maalauksia noin 10,5 x 2,5 m kokoiselle alueelle. Alimmat kuvista on maalattu vain noin 20 cm korkeudelle vedenpinnasta.

Osa maalauksista erottuu vielä hyvin, kun taas osa on kulunut tunnistamattomiksi.

Kallioon maalatuista kuvista on useampia tulkintoja, jotka perustuvat suulliseen kansanperinteeseen ja kirjallisiin tietoihin pohjoisen perinteisestä maailmankuvasta. Maalauspaikkojen tulkitaan kuvastavan ihmisten asuttaman maailman (kallio), kuolleiden maailman (vesi) ja henkien maailman (taivas) kohtaamispaikkaa. Mitä tähän kolmen maailman yhtymäkohtaan sitten maalattiin?



Värikalliosta löytyy kymmeniä ihmishahmoja, joilla osalla on sarvet ja osalla kolmionmuotoinen pää. Näiden hahmojen katsotaan olevan shamaaneja, jotka pystyivät liikkumaan kuolleiden ja elävien maailmojen välillä. Yllä olevassa kuvassa voi nähdä näitä sarvi- ja kolmiopäisiä shamaaneja, joista jälkimmäisiä ei tunneta muualta. Lisäksi kuvassa näkyy useita tikkumaisia hirviä tai peuroja, jotka ovat tyypillisiä Värikalliolle, mutta harvinaisia muualla.

Kuvassa keskellä olevan sarvipäisen shamaanin tulkitaan tanssivan, kun taas kolmiopäisistä hahmoista vasemmanpuoleisen uskotaan esittävän kuollutta shamaania, sillä hahmolta puuttuu silmä ja toinen käsi. Hahmon jalkojen väliin on lisäksi maalattu viiva, joka voidaan tulkita joko fallossymboliksi tai kuvaukseksi synnytyksestä.




Järveltä katsottuna kallioseinämän vasemmassa laidassa on tikkumallisten otusten ketju, jossa alimpana on kolmiopäisen henkiolennon kasvot. Olennolle tulkitaan piirretyn kasvoihin vain nenä. Kasvojen vieressä on hirvi ja yläpuolella lintu. "Otusketjussa" on ainakin hirviä, ihminen ja karhu, joka esiintyy maalauksissa harvoin. Maalauksen arvellaan kuvaavan shamaanin matkaa tuonpuoleiseen apuhenkiensä kanssa.




Hirvet muodostavat Värikalliolla ihmishahmojen jälkeen maalausten toiseksi suurimman ryhmän. Kuvassa oleva viisijalkainen hirvi sijaitsee kallion oikeassa laidassa. Pohjoisella pallonpuoliskolla tunnetaan laajasti taivaallisen hirven metsästyksestä kertova myytti ja hirven on uskottu olevan auringon perässä kulkeva kantaisä. Osan Värikallion hirvistä on myös tulkittu esittävän peuroja.




Vasenta ja oikeaa on pidetty sukupuolisena vastakkainasetteluna ja ihmishahmojen on tulkittu Värikallion maalauksessa olevan miehiä tai naisia riippuen siitä, kumpaa kättä hahmo pitää ylhäällä. Vasen tarkoittaa naista ja oikea miestä. Kuvassa keskellä olevan hahmon on siten tulkittu esittävän miestä. Kuvassa alhaalla näkyy mahdollisesti saukko (toisten tulkintojen mukaan sisilisko), joita kallioon on maalattu kaksi. Saukkoa on pidetty monien Siperian kansojen keskuudessa sekä voimakkaana henkenä että veden ja manalan isäntänä. Saukkoon on yhdistetty myös oveluus ja taitavuus, joita ihmisissä on arvostettu. Ylimpänä kuvassa on maalauksen ainoa otus, jolla katsotaan olevan sarvet ja sen arvellaan esittävän hirven sijasta peuraa (ystäväni näki kuvassa ostoskärryn :-D).

Suomessa kalliomaalauksilla on viime vuosina suoritettu arkeoakustisia tutkimuksia, joilla on pyritty selvittämään minkälainen merkitys äänellä on voinut kalliomaalauksissa ja niiden paikan valinnassa olla. Värikallion akustisia ominaisuuksia on tutkittu vuonna 2013. Samassa tutkimuksessa kalliosta kartoitettiin mahdollinen rummuttava shamaani/hahmo. Jos tulkinta on oikea, on rummuttava shamaani/hahmo Suomen ensimmäinen. Vastaanvanlaisia kuvia tunnetaan Pohjois-Norjan kalliopiirroksista ja niiden katsotaan kertovan äänen merkityksestä piirroksissa ja niihin liittyvissä rituaaleissa. 

On aika lähteä paluumatkalle, joka kulkee noin neljän kilometrin verran hienoissa maisemissa. Ensin voi ihailla maalauksille johtavaa entistä uittopatoa, nykyistä siltaa, järven toiselta laidalta. Tämän jälkeen kavutaan vaaranrinnettä ylös jyrkän rinteen päälle.







Loppumatkasta polku mutkittelee naavaisten puiden keskellä ja ilmassa kuuluu Somerkosken pauhu. Lihapyörteelle saavutaan aivan Somerjoen rantaa pitkin.



Puiston portista ulos ajaessa hymy nousee huulille: "Van käöhän uuvestaan". Ihan varmasti, vai mitä?

- Hanna

torstai 13. elokuuta 2015

Huovisen jalanjäljillä

Eräänä päivänä selasin Metsähallituksen tietojärjestelmään merkittyjä kulttuuriperintökohteita. Huomioni kiinnittyi Koillis-Sotkamossa sijaitsevan Mustavaaran etelärinteeseen merkittyyn rakennuksen raunioon. Kohteeseen oli tehty lisähuomautus: ”Veikko Huovinen”. Kyselin merkinnästä alueen suunnittelijoilta, jotka saivat jäljitettyä merkinnän tekijän, suunnittelijan, joka oli ehtinyt jo jäämään eläkkeelle. Hänellä oli hyvät tiedot alueen paikallishistoriasta ja näiden tietojen pohjalta päädyin lukemaan Veikko Huovisen kirjoittaman omaelämänkerran ”Muina miehinä” sekä kuuluisan romaanin ”Koirankynnen leikkaaja”. 

Veikko Huovinen on kirjailijana varsin tunnettu, mutta hänen toisesta urasta en tiennyt ennalta mitään. Omaelämänkerrassaan Huovinen kertoo työskennelleensä metsätöissä nuorena poikana. Tämä tapahtui juuri Mustavaaran kämpällä talvella 1946−47 ja kevättalvella 1948. Huovinen kertoo lähteneensä kämpälle repussaan voipurkki ja pussillinen annossokeria. Hammasharja jäi kotiin, koska ”se tuntui hienostelulta”. Kämppärakennuksessa oli toisessa päässä hakkuumiesten asuintilat ja toisessa päässä ajomiesten tilat. Keskellä rakennusta olivat keittiö ja teräväpää eli työnjohdon huone. Miehistötuvat lämmitettiin kamiinoilla, työnjohtajilla oli tiiliuuni. Miehet nukkuivat lavereilla, jotka oli tehty halkaistuista pölkyistä. Luteiden varalta patjan alle laitettiin DDT:tä, mutta ne löysivät silti tiensä kämppään. Mustavaaran eteläpuolella sijaitsevan puron lähellä sijaitsivat talli- ja saunarakennukset. Aamuisin kämpällä syötiin läskikastiketta ja perunoita ja sitten hiihdettiin töihin. Huovinen lapioi muurahaispesiä jäätielle ja kuokki raiteita sekä laski pinotavaran määrää. Iltaisin hän laski tilejä ja pinokuutiometrejä. Kämpällä vietettyä aikaa Huovinen muistelee lämpimästi. Hän lähtikin kämppäajan jälkeen Helsingin yliopistoon ja opiskeli metsänhoitajaksi.
Kirjassa ”Koirankynnen leikkaaja” päähenkilö Mertsi Vepsäläinen päätyy myös erinäisten vaiheiden kautta töihin savottaan. Kämpän kuvaus on niin yhteneväinen Mustavaaran kämpästä annetun kuvauksen kanssa, että Huovisen on täytynyt käyttää tuota kämppää romaanin tapahtumapaikkana. Mertsi ei kuitenkaan selviydy kämppäelämän haasteista aivan yhtä kirkkaasti kuin Huovinen itse aikoinaan selvisi. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka paljon romaanin tapahtumat perustuvat Huovisen omiin kokemuksiin ja kuinka paljon on puhdasta mielikuvituksen tuotetta.
Siirrytäänpä kuitenkin itse tapahtumapaikalle. Paljon ei kämpästä ole enää jäljellä. Kasvillisuudesta voidaan päätellä, että paikalla on ollut jonkinlainen avoimempi pihapiiri. Pienen hirsirakennuksen jäänteet ovat enää osittain pystyssä. Olisiko se voinut olla Huovisen mainitsema sauna? 


Rakennuksen jäänteet. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Metallitavaraa rakennuksen jäännösten vieressä. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Kookas kaivanto hirsijäänteiden läheisyydessä. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Kämppärakennusten hirret on usein siirretty uusiokäyttöön seuraavalle savottapaikalle, joten ei ole yllättävää, että vanhat kämppärakennukset säilyvät vain harvoin meidän päiviimme asti. Huovisen ansiosta tiedämme kuitenkin, millaista elämä juuri Mustavaaran kämpällä on ollut. Suosittelen lähteenä käyttämiäni kirjoja myös muille luettavaksi.

- Riikka

Lähteet:
Huovinen Veikko, 1980. Koirankynnen leikkaaja. Otava.
Huovinen, Veikko, 2001. Muina miehinä. Kirjailijan muistelmia. WSOY.