torstai 26. maaliskuuta 2015

Kolossa maan sisällä asui hobitti


Hietasen maahan kaivettu tervapirtti Nurmeksen pohjoisosassa. Oven yläpuolelle on kaiverrettu "HIKIPESÄ".

Taru sormusten herrasta –kirjojen isä J. R. R. Tolkien oli tunnetusti suuri suomalaisen kulttuurin ystävä. Kielten tutkijana hän keräsi teoksiinsa paljon yleiseurooppalaista kulttuuriperintöä ja ajatteli itse olevansa enemmän Elias Lönnrotin hengenheimolainen kuin romaanikirjailija. Hieman Kalevalan tyyppisesti Tolkien keräsi palasia tarinoihinsa kaikista vanhoista eurooppalaisista mytologioista mitä käsiinsä sai. Kirjoista löytyy siten runsaasti viittauksia Kalevalaan, Kantelettareen ja  muihin vanhoihin suomalaisiin tarinoihin.

Yhtenä osaltaan suomalaisuuteen viittaavana piirteenä Tolkienin teoksissa on pidetty hobittien asumuksia. Pienikasvuiset hobitit eivät asu kivilinnoissa tai hirsitaloissa, vaan maanalaisissa asumuksissa. Nämä eivät ole mitään likaisia luolia tai kuoppia, vaan hyvin rakennettuja ja kotoisiakin maanalaisia rakennuksia. Tämänkaltaiset rakennukset kuuluvat kieltämättä kiinteästi suomalaiseen kulttuuriperintöön ja niiden rakenteita tavataan kulttuuriperintöinventoinneissa yleisesti.


Rautavaaran Repolan raunioituneen tilan mailla on asuinkuopan jäänteet. Paikallisten mukaan kuopassa asui vanha mummo vielä 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Suomessa maanalaisia rakennuksia kutsutaan esimerkiksi korsuiksi tai kellareiksi. Aika on tosin hieman muuttanut näiden sanojen merkityksiä. Kellari ei tarkoittanut alun perin välttämättä lainkaan maanalaista rakennusta, vaan kivirakenteinen kellari saattoi hyvin seistä esimerkiksi linnan pihamaalla. Toisaalta myös korsu-sana muuttui 1900-luvulla tarkoittamaan sotilaskäytössä olevaa linnoitusasumusta. (Huomionarvoista on lisäksi sauna-sanan merkityksen muuttuminen tarkoittamaan pelkästään peseytymishuonetta.)


Saari-Haaposen räjähdysainekorsu Ylöjärven Kurussa.

Salpalinjaan liittyvä jatkosodan aikainen miehistökorsu Lieksassa.

Maanalaisia rakennuksia on Suomessa rakennettu aikojen kuluessa moniin eri tarpeisiin. Erämaihin rakennetut harvalukuiset rakennukset rakennettiin tilanteeseen sopivimmalla tavalla.  Käytännössä usein kuivaan ja kaltevaan rinteeseen rakennettaessa on ollut helpompaa kaivaa rakennus osittain maan sisään, kuin rakentaa korkeat seinät sopivalla tasaisella kohdalla sijaitsevalle rakennukselle. Alueilla, jossa maaperä on hiekkaista ja kumpuilevaa, metsäsaunat (esimerkiksi niitty-, terva- tai eräsaunat) on hyvin usein kaivettu osittain maan sisään. Tämänkaltaiset eräkorsut muistuttavat muodoltaan maanpinnalle rakennettuja eräsaunoja. Seinän pituus on noin 4-5m ja oven suussa on luonnonkivistä tehty kiuas.


Kuhmon Pöksylammen tervahaudan vieressä oleva korsu, jossa tervanpolttajat ovat majoittuneet. Etualalla kiukaan jäännös, taaempana itse korsun kaivanto. Puuosat ovat maatuneet jäljettömiin.

Kun Suomen metsissä ryhdyttiin tekemään suuria puusavottoja, tarvittiin niitä varten myös erilaisia rakennuksia. Eränkäyntiin tottuneet työmiehet rakensivat tietysti savotoissa tarvittavat rakennukset samaan tyyliin kuin aiemmat eräsaunat. Tämän takia osa varhaisista savottakämpistä on kaivettu maan sisään samaan tapaan kuin eräsaunat. Joskus myös hevostallikin saatettiin kaivaa osin maan sisään. 

Savottakämppien pihapiireihin rakennettiin paljon erilaisia rakennuksia. Tyypilliseen kämppäkokonaisuuteen kuului asuinrakennuksen lisäksi hevostalli, sauna ja kellari. Joskus kellari saattoi olla vaan kevytrakenteinen kuoppa eväiden säilytykseen., kun taas toisinaan kellarit olivat isompia ja muistuttivat rakenteeltaan rintamamiestalojen maatilojen perunakellareita. Vaikka kellarit tehtiin ainoastaan varastorakennuksiksi, on niiden rakenteissa vastaavuuksia aikaisempiin korsuihin.


Metsätyökämpän kellari Savukoskella. Itse kämppä on sijainnut etualan aukiolla ja on purettu pois. Kellari on jätetty paikalleen.

Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, sodankäynnin muuttuessa, ryhdyttiin tukeutumaan kiinteästi linnoitettuihin asemiin, joihin rakennettiin runsaasti maanalaisia asumuksia eli korsuja. Näitä sotilaskäyttöön rakennettuja korsuja on useita eri tyyppejä. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että koska korsu oli jo vanhastaan tavallinen rakennustyyppi, ei sille tarvinnut keksiä uutta nimeä.

Korsuja rakennettiin esimerkiksi linnoituksiin majoitus- ja ampumakäyttöön. Taaempana rintamasta sijaitsi lisäksi erilaisia maahan kaivettuja varastoja ja hevostalleja. Myös lentokentille rakennettuja maahan kaivettuja lentokonesuojia kutsuttiin korsuiksi. Sota-aikaan liittyvät myös käpykaartilaisten korsut kaukana erämaassa.

 
Siikakankaan sodanaikaisen lentokentän suuri lentokonekorsu Ruovedellä. Tämänkaltaiset laajat ja avoimet suojat olivat tarkoitettu pommikoneita varten. Pienempiä hävittäjiä varten oli omat suojansa, jotka olivat usein katettuja.
  
Käpykaartilaisen korsu Talaskankaan luonnonsuojelualueella. Läheisen kylän seppä asui tässä korsussa jatkosodan kesinä sotaa paossa. Myöhemmin korsu on ollut metsästäjien käytössä.

Suomen metsät ovat täynnä monenlaisia esimerkkejä suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Maahan kaivetut vanhat rakennuksen jäänteet kuuluvat ilman muuta tähän joukkoon. Ei ihmekään, että nämä ovat kiinnostaneet myös ulkomaisia tutkijoita.

- Ville

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Mystisiä kivirakennelmia Pohjanmaalta

Katseet ovat tällä viikolla olleet luodut kohti taivasta, kun luonto on hellinyt meitä revontulilla ja pian alkavalla auringonpimennyksellä. Superviikon päättää kevätpäiväntasaus, jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle. Aurinkoon ja tähtitaivaaseen on liitetty useita arkeologisia kohteita ympäri maailmaa. Suomessa jätinkirkot ovat muodostuneet mystisiksi muinaisjäännöksiksi, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä. 

Jätinkirkkoja, joita on kutsuttu myös pirun- ja jatulinkirkoiksi, tunnetaan Pohjanmaalta ja Perämeren rannikolta. Näiden pääosin suorakaiteenmuotoisten kivivallien osalta varmaa on lähinnä niiden ajoitus. Rannansiirtymisen ja arkeologisten löytöjen perusteella jätinkirkkoja on rakennettu kivikaudella noin 4 000 - 5 000 vuotta sitten. Jätinkirkot eivät sijaitse yksin eristyksissä muista kivikautisista kohteista, vaan niiden läheisyydessä on kiviröykkiöitä, palokivikumpuja ja asuinpaikkoja. Kivivallit ovat rakentamisen aikaan sijainneet merenrannalla ja rakentajat ovat olleet metsästäjä-keräilijöitä. Tutkimuksissa on myös havaittu, että jätinkirkkoja rakennettaessa on usein hyödynnetty paikalla olleita kivimuodostelmia ja kivivallit eivät siten ole täysin ihmisen rakentamia.


Limingan Linnamaan jätinkirkon länsipääty. Rakennelman kaakkoispää tuhoutui soranotossa vuonna 1961. Jätinkirkko on nykyään kooltaan n. 26 x 21-24 m. Alunperin sen pituus on ollut jotakin 31-37 m väliltä. Jätinkirkon vieressä on röykkiö ja koillispuolella asumuspainanne.

Muhoksen Jättiläissaaren jätinkirkko. Kivirakennelma on kooltaan 17 x 12 m ja sen luoteispäädyn keskellä ja kaakkoispäädyn nurkassa on aukot. Vallien paksuus on n. 3 m ja korkeus n. 0,5-0,8 m. Sisätilassa on aiemmissa inventoinneissa havaittu kaksi halkaisijaltaan n. 2 m kokoista matalaa kivikasaa, joiden keskellä on kuoppa. Lisäksi vallin sisäreunalla lähellä etelä- ja pohjoisnurkkia on kaksi kuoppamaista syvennystä.

Jätinkirkot ja niiden käyttötarkoitus ovat jo vuosisatoja ihmetyttäneet ihmisiä. Niitä on pidetty milloin hautoina milloin linnoina ja niiden on myös arveltu olleen rautakautisia talonpohjia, riista-aitauksia ja hylkeenpyytäjien kylmävarastoja tai tuulensuojia. Arkeologisen tutkimuksen ja materiaalin perusteella jätinkirkot näyttävät liittyvän hylkeenpyyntiin ja niitä olisi siten voitu käyttää esimerkiksi varastoina.

Jätinkirkot eivät ole ainoa mysteerikivirakennelma, joita inventoinnissa on kartoitettu. Oulusta Tannila-Olhava maantien pohjoispuolelta on löydetty kivikehiä, joiden funktio on epäselvä. Vastaavanlaisia kehiä ei Pohjanmaalta tunneta muualta.


Kivikehiä Hirvasselän kankaalla. Rakenne on noin 60 m pitkä ja 20 m leveä. Kehät ovat noin  2-2,5 m leveitä ja 0,4-0,6 m korkeita. Päällä kasvava puusto on noin 150 vuotta vanhaa, joka ajoittaa kohteen tätä vanhemmaksi.

Piirros kivikehistä. Kehien etelälaita on tuhoutunut maantien rakennuksen yhteydessä. Piirros: H-P. Schulz.

Auringonpimennys lähestyy ja pyhäkoulussa opitun mukaan on aika luoda silmät ylös taivaaseen, mutta muistakaa hitsauslasit!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Metsien elukat

Nykyisen metsäteollisuuden suurimpia investointeja ovat paperikoneet, joiden hankkimista yhtiöt miettivät pitkään. Nyt esittelemme vanhanajan paperikoneen; parkkauspukin, jota myös elukaksi kutsutaan.

Paperinvalmistukseen menevät pöllit ja sullit parkattiin jo metsässä, jotta niistä saatiin puhtaan valkoista paperia. Parkattu puu kuivui nopeasti eikä siihen ehtinyt iskeä sienitaudit eikä sinistyminen. Parkattu puu myös kellui paremmin uitossa.


Pukki eli elukka lienee saanut nimensä siitä, että se muistuttaa omilla jaloillaan seisovaa olentoa, jonka jalkojen yläpäät muistuttavat pukin sarvia. Inventoidessani erehdyin itsekin luulemaan metsän takaa näkyvää pukkia usein poroksi tai hirveksi.


 Vanhimmissa pukeissa jalat on kiinnitetty pukin selkään huolellisilla salvoksilla.


Salvokset on tehty siten, että jalat ahtautuvat pukin selkäosaan parkattavan puun painosta, eikä kiinnitykseen tarvittu nauloja.


Myöhemmissä pukeissa jalat on kiinnitetty nauloilla ja pukkien muotoilu on käynyt huolimattomaksi.


Pukin selän alaosaan on tehty hahlo, jotta parkattava puu pysyisi paikallaan. Yläosassa puun liikkumista estivät pukin sarvet. 


 Pukit katoavat hitaasti luontoon. Jalat lyhenevät ja selkä painuu ensiksi alaosaltaan turpeeseen.


 Savotan päätteeksi tukkijätkä on jättänyt puiden mittauksessa käytetyn mittakepin pukin päälle. Mittakepin suureet olivat jalkoja ja tuumia.


Nämä kaksoset oli tuotu kämpän pihaan odottamaan seuraavaa savottaa ja odottavat sitä siellä vieläkin.  


 Posiolaiseen parkkauspukkiin on keksitty uusiokäyttöä. Tikka on perustanut kävynkuorimisahjonsa pukin toiseen korvaan. Puiden parkkausperinnettä on myös elvytetty. Taivalkoskella on järjestetty pöllin parkkuun maailmanmestaruuskisoja vuodesta 2010 lähtien.


- Taisto

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Polkupyöräpataljoona 6 ja talvisodan viimeiset päivät

Oletteko kuulleet satakuntalaisista Polkupyöräpataljoona 6:n sotilaista, jotka talvisodassa taistelivat Suomussalmella? Minä en ollut ennen viime kesää, jolloin inventoin heidän tukikohtansa Akonjärven länsipuolella lähellä Juntusrantaa. Tukikohtaa rakennettaessa ja käytettäessä 75 vuotta sitten paukkui Suomussalmella 40 asteen pakkanen ja puna-armeijan tykistötuli.

Polkupyöräpataljoona 6 saapui Suomussalmelle 19.12.1939 ja joutui heti taistelutehtäviin. Pataljoona osallistui menestyksekkäästi neuvostoliittolaisen 163. divisioonan pysäyttämiseen ja tuhoamiseen vuoden 1939 lopussa ja 1940 alussa. Neuvostodivisioonan vetäytyessä tammikuun lopussa 1940 Ryhmä Suden osana toiminut Polkupyöräpataljoona 6 eteni heidän perässään Juntusrannan tuntumaan ja ryhmittyi puolustukseen Kokkojärven-Akonjärven länsipuolelle. Ensimmäinen majuri Järvisen johtaman esikuntakomppanian tukikohta perustettiin Ruottulan taloon Akonjärven rannalle. 


Polkupyöräpataljoona 6:n tekemät kenttävarustelutyöt Akonjärven tuntumassa. Kuvassa Ruottulan talo (1.) sekä sen länsipuolelle rakennettu Nuolivaaran/Karhuaron tukikohta (2.). Kartta: Kansallisarkisto.

Ruottulan talosta esikuntakomppania siirtyi helmikuun alussa 1940 noin 1,5 kilometrin päähän Nuolikankaalle/Karhuarolle metsän keskelle rakennettuun tukikohtaan. Syynä tukikohdan muuttoon oli se, että neuvostojoukot olivat ryhtyneet harjoittamaan tarkkuusammuntaa Ruottulaan ja osumia oli tullut liian lähelle. Polkupyöräpataljoona 6:n sotapäiväkirjassa kerrotaan neuvostojoukkojen häirinnästä:

3.2.-40 Klo 10,30 ryssät ampuivat tykistöllä, 7 kranaattia laukesi järven jäällä Ruottasista itään. Sen jälkeen tuli 9 viholliskonetta, jotka ampuivat esik:aa. Kk.suihku tuli m.m. puhelimen kohdalta asuinrakennukseen ja navettarakennukseen. Lentokoneet kulkivat klo 12,10 saakka. Ei vahinkoa.

4.2.-40 Klo 14,30 7 lentokonetta kierteli Ruottasen päällä ampuen kk:lla n. tunnin ajan. 

Esikuntakomppania otti Ruottulasta mukaansa riihen, jota käytettiin komentokorsun pohjana. Osa tukikohdan rakenteista tehtiin räjäyttämällä, mikä oli hyvin epätyypillinen rakennustapa eikä vastaavaa tietääkseni tunneta Suomussalmelta. Tukikohtaa rakensivat sekä esikuntakomppanian miehet että pioneeriryhmä kersantti Olavi Saarion johdolla.


Komentokorsu, jonka pohjana käytettiin Ruottulan talo riihtä. Korsussa majoittuivat majuri Järvisen lisäksi lääkäri Tolvi, adjutantti Hälikkä, kirjuri Kujansuu, tiedustelu-upseeri Kause ja lähetti Halminen. Korsun kaminana toimi Ruottulasta tuotu hella.

Suon laidalla sijaitsevasta miehistökorsusta on katto painunut sisään.

Katetun konekivääripesäkkeen jäänteet suon laidalla melko lähellä komentokorsua.

Pioneerijoukkojen teltan paikka erottuu pyöreänä maavallina, jossa on etualalla kulkuaukko/sisäänkäynti.

Kallioon räjäyttämällä tehdyn korsun jäännös.

Tallikatoksen jäännöksiä löytyy yhä puista.

Nuolikankaan/Karhuaron tukikohtaa käytettiin talvisodan päättymiseen saakka. Sodan viimeisestä päivästä kirjoitetaan sotapäiväkirjassa seuraavaa:

13.3.-40 Klo 6,00 ilmoitus Sudesta, että vihollisuudet lopetetaan molemmin puolin klo 11,00. Edellinen ilmoitettiin heti kaikkien yksiköiden päälliköille; samalla käskettiin varovaisuuteen.
Klo 10,10 ilmoitti täh. asema kaksi, että ryssät hyökkää Kokkojärven yli. N. 10 ryssää tuli partiona yli.
Klo 10,15 annettiin käsky krh.keskityksen antamisesta Juntusrantaan.
Klo 10,16 puhelinlinja poikki Maikonahoon, ryssät ampuneet kranaateilla.
Klo 10,17 ilmoitus 3. K:sta, että ryssät eivät päässeet etenemään, vaan vetäytyivät Harjunniemeen.
Klo 11,00 annettiin käsky korp. Lauroselle vetää Ruottasin tankoon Suomen lippu.
Klo 12,30 kuunneltua radiosta rauhanehdot annettiin käsky vetää Ruottasissa kohotettu lippu puolitankoon. 
Klo 15,00 ilmoitti res.vänr. Peuravuori, että aamulla aikaisin kävi muutamia ryssiä Rasilan mäellä, mutta palasivat heti pois. 

Talvisodan tappiot olivat raskaat. Suomussalmen taisteluissa kaatui noin 800 suomalaista ja noin 23 000 neuvostosotilasta. Taloja Suomussalmen alueella poltettiin noin 270. Lisäksi 266 siviilihenkilöä jäi sodassa neuvostojoukkojen vangiksi ja joutui vankileirille, jossa 13 heistä kuoli. 

Talvisodan jälkiä näkyy yhä tukikohdan lisäksi Suomussalmella useassa paikassa. Pysäyttävin niistä sijaitsee Puraksen tuntumassa erään puun kyljessä osin jo kaarnan peittämänä.



HK
1940 13/3
KLO 11 A
RAUHA


- Hanna

Lähde: Huttunen, Pertti 2010: Sodan jälkiä Suomussalmella. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjasto, kotiseutuarkisto.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Juice ja Elvis Haapakeitaalla

Autioituneet talot ja pihapiirit ovat varmaankin koskettavimpia paikkoja, joita kulttuuriperintöinventoinneissa voi kohdata. Menneiden vuosikymmenten elämä tulvahtaa vastaan kun astuu autioituneen talon sisään. Tässä kurkistellaan Siikaisten Haapakeitaalla sijaitsevan autioituneen maatilan päärakennukseen ja sen ympäristöön. Aikanaan perille on päässyt autolla, mutta nykyään kulkuyhteys suon keskellä sijaitsevaan metsäsaarekkeeseen on umpeutunut tavallisella autolla kulkemattomaksi.  Keitähän täällä asui ja mihin he lähtivät?




Päätin aloittaa tutkimukset villiintyneen kasvillisuuden keskellä kohoavasta päärakennuksesta. Sisäänpääsyn hidasteena oli lukittu ulko-ovi, mutta keplottelin itseni sisään kuistin rikkoutuneen ikkunan kautta. Sisälle päästyäni huomasin, että kuistin ja talon välissä oli vielä yksi ovi, jonka takaa kuului outoa ääntä. Hamusin varovasti käsiini tavaraläjästä löytämäni ruostuneen kirveen ja avasin oven henkeäni pidätellen, lieneekö siellä vaikka vihainen mäyrä? Vaan huh huh, ketään ei näkynyt oven takana, mutta ääni tulikin ullakolta, jonne johtivat ainoastaan harmajat tikapuut. Kirves kädessä lähdin nousemaan tikkaita.




Pääsin ullakolle tavarapaljouden keskelle. Rikkinäisen ikkunan edessä oli tuulessa heiluva verho ja sen raoista pyrki pikkulintuja ullakolle, ehkäpä kärpäsiä syömään. Tuo ihmeellinen ääni lähti lintujen siipien räpinästä ja törmäilystä ehjiin ikkunalaseihin ja heiluvaan verhoon. Laskin kirveen ullakon lattialle ja aloin tutkia ympäristöä. Kasoissa oli vanhoja koulukirjoja ja vihkoja, joista näki keitä talossa oli asunut. Ullakon jälkeen lähdin tutkimaan alakertaa.


Juankoski here I come. Nuori Juice Leskinen Suosikin keskiaukeamalta. Ajoittuu 1970 -luvulle. Juliste on tuttu omasta lapsuudestani erään kaverini autotallin seinältä.


Tuvan uuni ja liesi sekä ompelukone. Matotkin vielä lattialla.


Näkymä keittiöön.


Elvis, Tupelo, Missisippi lähes elävänä Haapakeitaalla. Elvis elää Haapak....




Oli aika siirtyä sisätiloista ulos. Tuntui siltä, että olin jo kylliksi viipynyt jonkun toisen kodissa. Kaikesta näki, että aikanaan tässä oli asunut perhe ja paikka oli tulvinut elämää. Nyt luonto oli ottamassa ihmisen hetkeksi valtaamaa paikkaa takaisin.




Talon ympäristössä oli umpeenkasvavia peltoja ja niittyjä, ehkä laitumiakin. Kiertelin aluetta ja kuvasin sekä dokumentoin kaiken näkemäni. Oli aika lähteä pois, syyspäivän hämärtyessä. Tuskin enää tänne palaisin. Palasivatkohan hekään?

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Uunikummut

Ihminen on koko olemassaolonsa ajan kaivanut kuoppia ja kasannut kumpuja. Useimmiten kummut ovat kivistä tehtyjä röykkiöitä, joiden ikä, alkuperä ja tarkoitus arkeologin tulisi selvittää. Metsätalousmaiden inventoinnissa löytämäni kivikasat ovat lähinnä olleet uunin raunioita, joiden rakenteet ovat ajan myötä romahtaneet. Lopputuloksena syntyy kivikumpu. Mistä sitten tietää, onko kyseessä uunin rauniokumpu vai ei? No ei sitä aina tiedäkään. Useimmiten arvoitus ratkeaa kuitenkin päättelemällä. 


 Rovaniemeltä löytyneen pienen kämpän seinät ovat melkein kadonneet uunin raunion ympäriltä. Seinien olemattomat jäänteet kertovat kuitenkin heti, mistä on kyse.


Usein seinät ja uunit ovat jo painuneet turpeeseen. Huomaatko kuvassa suorakaiteen muotoisen turveneliön, joka erottuu ympäröivästä niitystä? Neliö on muodostunut lahoavien hirsiseinien muuttuessa turpeeksi. Männyn kohdalla on kivinen uunin raunio, jonka erotti vain tunnustelemalla maakumpua. Ympäröivä niitty on ollut kämpän piha ja sekin erottuu vielä selkeästi sitä ympäröivästä kuivasta mäntykankaasta. 


Kämppien uunien perustaksi on toisinaan tehty hiekasta maapenkki, jonka reunalla on ollut hirsisalvosrakenne. Tämän kivikasan ympärillä näkyy suorakaiteen muotoinen korotettu maa-alue, jonka reunassa on jäänteitä puurakenteesta. 


Edellisen kuvan uunissa on ollut samanlainen puusalvosrakenne kuin tässä kämpän takassa. 


Tunnistamisessa maaston peitteisyys hankaloittaa havainnointia. Tämä Posiolta löytynyt kivikasa paljastui uuniksi sekä ympäriltä löytyneen luonnonkivistä tehdyn kivijalan että historiallisten lähteiden avulla.


Joskus läheiset rakenteet paljastavat merkityksen. Tämän suorakaiteen muotoisen uunin lähellä on tervahauta. Uuni on peräisin haudanpolttajien tervapirtistä.


Uuniksi rakenne paljastuu usein pitkänomaisesta arinakivestä, jonka alapuolella tulipesä on sijainnut. Arinan päällä olevat kivet voi edelleen havaita kovassa kuumuudessa palaneiksi ja hauraiksi.


Savusaunan uuneissa on matala arina, jonka päällä on pieniä kiviä ja hormia ei ole havaittavissa.  Kuvan maasto laskee läheiseen ojaan, josta saunan vesi on kannettu.


 Kalkinpolttouunissa on holvirakenne.


Toisinaan uunien hormi on säilynyt. Tätä luonnonkivistä tehtyä rakennetta, jossa ei ole käytetty sidosmateriaaleja, kutsutaan kylmämuuraukseksi.


Tätä uunia ei luultavasti ole tehty rakennuksen sisään, koska rakennelma sijaitsee epätasaisessa louhikossa. Uunin ikä ja merkitys jäivät arvoitukseksi.


 -Taisto