perjantai 28. kesäkuuta 2013

Patikointia ja mystisiä kivirakennelmia Oratunturilla

Tällä kertaa Sodankylän alueella oli vuorossa Oratunturi, jossa tiedettiin olevan maanmittauksessa käytetty kolmiomittaustorni sekä mahdollinen rajakivi, jonka päälle on myöhemmin rakennettu kolmiomittausrakennelma.  Autolla pääsi linnuntietä mitattuna noin kolmen kilometrin päähän kohteesta. Jotta saavuttaisi tunturin laen, oli kierrettävä idyllinen Tunturilampi, kavuttava itäisen Pikkulaen päälle ja jatkettava matkaa huippuja pitkin. Vaellettavaa matkaa kertyi noin 20 kilometriä edestakaisin.
Rauhallinen Tunturilampi, jonka takana Oratunturin huippuja.

Kapuaminen Pikkulaelle vaati voimia. Rinne muodostui enimmäkseen kivirakasta, joskin välissä oli myös tiheämpää metsää. Kuitenkin tunnin kiipeämisen ja kivillä tasapainoilun jälkeen paljastui näkymä tunturin laelta. Huippuja pitkin oli suhteellisen helppo liikkua. Jatkuva auringonpaiste vaati helteellä oman osansa. Kolmen laen välissä oli metsäiset notkelmat, joissa sai nauttia heikon varjon lisäksi sääskistä, paarmoista sekä mäkäräisistä. Myös alueella pesivät linnut huutelivat närkästyneenä perään.
Huipulle päästyä löytyi sekä kolmiomittaustorni että kivilatomus. Torni on aikojen saatossa luhistunut, mutta latomus on vielä hyvässä kunnossa. Latomuksen keskellä oli riu'un tynkä, joka voi olla kolmiomittaukseen tarkoitetun tähystysmerkin jäännös.  Alueella oli useampia kiviröykkiöitä, joita ohikulkeneet matkalaiset ovat kasanneet muistoksi käynneistään.  Erikoisemmilta vaikuttivat pystyyn tuetut 1–1,5 m korkeat pitkulaiset kivet, joita löytyi useampia. Nämäkin voivat merkata jotain unohdettua rajaa. Vai liittyvätkö nekin kolmiomittaukseen?
Korkeimman huipun laella seissyt torni oli tehnyt kaikkensa.
Kivilatomus.

Tuntemattomia pystykiviä.

Matkaa päätettiin jatkaa vielä läntisimmän huipun laelle, josta löytyi hieman huterammin kasattu kiviröykkiö. Kasvillisuus tunturin laella oli erittäin niukkaa, joten kivirakennelmien ikää on hankala arvioida. Ehkä toinen rajamerkki, ehkä turistien kasaama kivikasa?

Näiden huippujen osalta tunturi oli nyt kartoitettu. Enää jäljellä oli vain kotimatka.

Myöhemmin asiaan perehdyttyä löytyi tieto Suomen polaariretkikuntaan kuuluneen geofyysikko Selim Lemströmin tutkimuksista 1880-luvulla. Lemström teki tutkimuksia Sodankylän alueella, ja hän oli rakentanut revontulikokeita varten kuparijohdinsilmukan Oratunturin laelle. Olisiko osa kummallisista kivirakennelmista jäännöksiä Lemströmin tutkimuksista?

- Aki, Sodankylä

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tervahautojen monikäyttö

Tervahaudat kiinnostavat meitä arkeologeja tietenkin kulttuuriperintökohteina. Olihan vielä 150 vuotta sitten tervateollisuuden merkitys sama kuin paperiteollisuudella nykyään (tai ainakin 15 vuotta sitten).

Tervahauta

Tervahaudat kiinnostavat myös monia muitakin tahoja. Muodostaahan tervahaudan kova pohja mainion katon pesäluolille: hyvin yleisesti kettu on kaivanut pesäluolan joko haudan reunasta tai tervan valuma-aukosta käsin. Eksoottisiakin käyttäjiä on viime aikoina havaittu: Pienen lammen rannasta johti matala käytävä tervahaudan alle. Jäljet mudassa osoittivat, että viimeinen kävijä oli majava. Tietävästi majavat eivät rakenna pesäluolia maan alle. Mahdollisesti se meni haudan alle murehtimaan pahaa maailmaa, kun sen rakentama pato lammen toisella puolella oli aiemmin purettu metsänhoidollisista syistä.


Tuoreessa tapauksessa löytyy hiekkakuopan reunassa 40 cm:n kokoinen aukko. Alla olevassa hiekkakasassa oli yli puoli kuutiometriä tavaraa. Ympärillä olleet runsaat ihmiskäden kokoiset tassunjäljet viittaavat erääseen keskikokoiseen nisäkkääseen.


Myös kuoppakin kelpaa. Jos tervahaudan päällä kasvaa heinää, voi melkoisella varmuudella tavoittaa hirven makuusijan.

 
 Toki ihminenkin osaa olla kekseliäs.


Hans-Peter  - Haapajärvi

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Harjoittelijan näkökulmaa ja kivikautisia asuinpaikkoja

Seuraavaksi kuulumisia Karstulan alueen harjoittelija-inventoijalta.  Nopeasti on metsäekologian opiskelijan aika kulunut kuvausvastaavana, kartturina sekä mittausapulaisena, ja hyvin olen päässyt työhön kiinni vaikka aikaisempaa kokemusta arkeologiasta ei ollutkaan. Kiinnostusta toki löytyy, ja erityisesti esihistoriallinen aika on kiehtovaa. Viime keskiviikkona pääsimmekin ensimmäistä kertaa kivikautiselle asuinpaikalle kun yhdistimme voimamme naapurikuntien inventoinnista vastaavien Hans-Peterin ja Torstin kanssa.
Lupaava paikka sijaitsi Pihtiputaalla Muurasjärven lähettyvillä, ja etsinnän jälkeen hakkuuaukolta löytyi kuin löytyikin kvartsia sekä poltettujen luiden jäännöksiä.
Kivikautisen asuinpaikan jäännöksiä etsimässä

Inventoimme myös alueelta löytyvän rajakiven 1700-luvulta.


Pihtiputaan ja Haapajärven raja menee edelleen samoilta kohdin.

Kivikautisen asuinpaikan löytö oli tähänastisen harjoitteluni huippukohta, mutta kesähän on vasta aluillaan ja kaikenlaista voi vielä löytyä.  Tässä työssä on kyllä oppinut katsomaan metsiä eri tavalla siellä kulkiessaan, ja pikku hiljaa sitä itsekin huomaa epäilyttävän näköisiä kivikasoja metsästä joiden ohi olisi ennen tullut käveltyä.  Metsien ekologiaan keskittyneenä ei tullut aikaisemmin ajatelleeksi sitä kaikkea ihmisasutuksen historiaa mitä metsistämme löytyy. Myös metsänkäyttötapojen muutos vuosisatojen kuluessa on tullut tässä hommassa selvemmäksi.

-Mitja, Karstula

maanantai 24. kesäkuuta 2013

I hate Mondays

Karvinen on oikeassa. Maanantait ovat kamalia päiviä. Tai ainakin tänään oli.

Lähdimme Vaulan kanssa aamulla Vängänniemeen ja minulla oli melko suuret odotukset kohteiden suhteen. Vängänniemen pohjois- ja etelärannalta on löydetty röykkiöitä, jotka on tunnistettu vanhoiksi rakennusten kiukaiksi. Pohjoisrannan hietikolta on poimittu rautakautinen puukonhela ja myös niemen keskelle oli Metsähallituksen järjestelmiin merkitty rakennuksen pohja.

Niemelle piti talsia autolta hieman pidempi matka. Huomasin jättäneeni juhannuksen aikana pestyt villasukat saunaan kuivumaan. Vedin kuitenkin maastokengät jalkaan ja laitoin tavaraa reppuun. Reitti niemelle ei ollut luonnossa yhtä mukava kuin kartalla ja pian olivat kengät hörpänneet vettä. Ne alkoivat myös hangata kantapäistä. Helteen innoittamat paarmat alkoivat surrata ympärillä.

Kun olimme päässeet niemelle, kävely alkoi olla jo melkoista tuskaa ja oli turvauduttava hätäratkaisuun. Toiseen kenkään laitoin Metsähallitus-bandanan ja toiseen hyttysverkon. Ilma oli kuuma ja paarmojen joukkoon liittyi myös mäkäräisiä. Niemellä tuli vastaan tervahautoja ja taas tervahautoja. Asuinpaikat eivät valitettavasti olleet kovin näyttäviä. Saari oli jo lähtökohtaisesti varsin kivinen ja kiukaat piti tunnistaa sammaleisten kumpujen joukosta tunnustelemalla.


Kuvassa on rakennuksen pohja Vängänniemen pohjoisrannalta. Kiuas on keskellä puiden alla.

Mahdollinen rakennuksen pohja saaren keskiosassa. Kiukaan päälle oli kertynyt maata, mutta kyllä sen alta tuntui kiviäkin.
Tämän kuvan keskellä on eteläisen rannan kiuas.

Kun raahauduimme nääntyneinä (ainakin minä) pois niemeltä, alkoi päänsärkykin vaivata. Kun selvisimme Suomussalmen keskustaan, särky oli muuttunut jo julmaksi migreeniksi. Yritin mennä kauppaan ostamaan juotavaa, mutta maksupäätteen mukaan näppäilin maksukortin tunnusluvun kolme kertaa väärin ja kortti lukkiutui. Myönnän, että syy voi olla migreenissä, mutta väitän silti, että näppäilin luvun ihan oikein. Eipä siinä auttanut muu kuin ajella kotiin tyhjin käsin. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Riikka
Suomussalmi

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Taatsin seita Kittilässä paljastaa salojaan

Joskus planeetat, tuulen suunta tai auringonpilkut, ovat kaikki juuri oikeassa asennossa ja tavallisesta tarkastuskäynnistä alkaa tapahtumien ketju, joka johtaa poikkeukselliseen lopputulokseen. Näin kävi Kittilän Taatsin seitaa tarkastettaessa.

Taatsin seidasta ja sitä palvoneista ihmisistä tiedetään suhteellisen vähän. Seidan juurella on tehty arkeologinen kaivaus, jossa löytyneet luut on ajoitettu 80 - 900 vuotta vanhoiksi. Seitaa on palvottu nykypäivään saakka, sillä ihmiset jättävät paikalle yhä uhrilahjoja.

Taatsin kivinen seita seisoo järkähtämättömänä muinaisten pyytäjien nautintamaiden keskellä.

Inventoinnissa kuva Taatsin seidasta ja siihen uskoneista ihmisistä sai uuden käänteen. Seidan liepeiltä löytyi useita kodan keskusliesiä eli liesilatomuksia, jotka pystytään ajoittamaan aikaan 600 - 1600 jKr. Lisäksi, kuten torikauppiaat usein toteavat, ei siinä kaikki, vaan latomusten lähistöltä löytyi myös kivikautisia asuinpaikkoja sekä todella hieno yli 50 kuoppaa käsittävä pyyntikuoppajärjestelmä!

Yksi lähistöltä löytyneistä pyyntikuopista. Pyyntikuoppajärjestelmä on yksi Suomen suurimmista.

Nämä uudet löydöt valottavat Taatsin seidan historiaa aivan uudella tavalla. Pyyntikuopat ja asuinpaikat kuvastavat seitaan uskoneiden yhteisöjen arkista aherrusta ja elintapoja, joihin nykyihmisellä ilman arkeologian apua ei olisi pääsyä. Kenties kyseessä ei sittenkään ollut planeetat, tuuli tai auringonpilkut, vaan Taatsin seita oli vihdoin valmis paljastamaan salojaan sitä kuuntelevalle.

- Taisto, Kittilä


Taistelutantereiden kartoitusta

Viime viikolla vierähti useampi päivä toisen maailmansodan aikaisia kohteita dokumentoidessa. Kuurtojoella kartoitin kohteen, joka on osa Salpalinjaa  ja siten myös osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Maastossa paikalla erottui erilaisia kaivantoja ja juoksuhaudan tai yhteyskäytävien pätkiä sekä poteroita. Vesisade oli niistä osan täyttänyt.

Salpalinjan veden täyttämiä rakenteita Kuurtojoella.

Salpalinja-kohteesta hieman pohjoiseen, Kuurtolan alueella, käytiin talvisodan kiivaita taisteluita 5.12.1939. Alueen puolustusta vahvistettiin sotien välissä ja paikalla näkyi yhä useita kaivantoja ja kuoppia sekä kivestä kasattuja useiden metrien pituisia ja noin metrin levyisiä rakenteita.

Kivirakenne Kuurtolan taistelupaikalla.

Oma henkilökohtainen taisteluni oli hyvin paljon vähäpätöisempi, mutta voitokas. Hyttyset olivat nimittäin ilmestyneet melko sankoin joukoin. Taistelussa päädyttiin kirjaimellisesti kutkuttavaan lopputulokseen: minä vs. hyttyset 1-0!

Haute couture kesä 2013.
- Hanna, Suomussalmi

perjantai 14. kesäkuuta 2013

SD Card Error


Dokumentointivälineet ovat tärkeä osa kulttuuriperintöinventointeja. Käytännössä maastossa käytämme kameraa ja GPS-paikantimella varustettua maastotietokonetta. Molemmat ovat todella käteviä laitteita ja mahdollistavat nopean ja tarkan työnteon. Haittapuolena ovat sitten digitaalisuuteen liittyvät ongelmat. Esimerkiksi laitteiden akuista täytyy huolehtia ja niitä täytyykin ladata käytännössä päivittäin. Toinen huolehdittava asia on laitteiden yleinen toiminta. Kynä ja paperi toimivat dokumentointivälineenä aina, mutta jos maastokoneen Windows alkaa valittaa jonkun ohjelman ajurista tai virheellisesti määritellystä projektiosta, voi ongelman ratkaisemiseen kulua pahimmillaan koko päivä.

Lisäksi riskinä on yksinkertaisesti laitteen rikkoutuminen. Projektin ollessa nyt käynnissä kolmatta vuotta (+ pilottivuosi) ovat kamerat esimerkiksi nähneet todella paljon käyttöä. Keskiviikkona iltapäivällä viimeisellä kohteella Karstulan ryhmän kamera heitti kesken kuvauksen ruudulle virheilmoituksen eikä enää suostunut toimimaan. Tarkastelun jälkeen selvisi että muistikortti ei toimi enää kamerassa tai muissakaan laitteissa. Paikallisesta valokuvausliikkeestä löytyi kuitenkin uusi muistikortti ja vanha lähti samalla huoltoon.

Kamera ei kuitenkaan ole useissa tapauksissa se tärkein dokumentointiväline. Metsissä sijaitsevista kohteista näkyy valokuvissa yleensä käytännössä...metsää. Sanallinen kuvailu, mitat ja tarkat sijaintitiedot ovatkin yleensä tärkeämpiä kuin epämääräinen kuva puskasta jossa saattaa sijaita joko kiviröykkiö, tervahauta tai rakennuksen sammalpeitteinen kulma.


Tämä puska sisältää Pökön metsätyökämpän kellarinjäänteen Pihtiputaalla.


Hoikanlammen rannalla Kivijärvellä sijaitseva vähintäänkin 1800-luvulta peräisin oleva eräasumuksen pohja. Kuvassa havaittavissa on käytännössä enää sammalen peittämä kiuasröykkiö.

Tervahaudat ovat yleensä kaikkein vaikeimpia mahduttaa kuvaan. Haudan pohjalla arkeologi ottamassa GPS-pistettä.

-Ville ja Mitja, Karstula

Hillankukkia ja vasotuskota Sodankylästä

Sodankylässä päästiin maastoon toukokuun lopussa. Hilla kukki lämpimien säiden vuoksi epätavallisen aikaisin.


Orajoensuulta löytyi seitsemän pyyntikuopan ketju ja kelo, johon oli kaiverrettu kirjoitus. Puu oli kasvanut vielä kaiverrushetken jälkeen ja kirjoitus oli osaksi peittynyt. Ainakin ILIAA ja sen alla K näyttäisi hahmottuvan: 


Seipäjärven Kotimänniköstä oli tietoja vanhasta porojen hihnavasotuspaikasta, ja sieltä löytyikin vasotuskodan jäännös. Kota on ollut poromiesten majapaikka vasotuksen aikana. Kuvassa myös inventointiavustaja Aki ja 10 000 sääskeä:



- Siiri ja Aki, Sodankylä
 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pesiökylällä

Viime kesänä inventoin Pesiöjärven Kirkkosaaren. Muutama viikko sitten sain ystävällisen kutsun kyläläisten ja seurakunnan yhdessä järjestämään tilaisuuteen saaressa. Otimme harjoittelijani Vaulan kanssa kutsun tietenkin vastaan.

Saaressa omaiset siistivät hautoja, istuttivat niille uusia kukkia ja lopuksi pidettiin hartaushetki.
Miettikääpä, kuinka harvinaista on, että hautausmaa on saaressa ja kyläläiset käyvät sitä yksin tuumin hoitamassa!

Seuraavassa kuvassa on risti kauppias Venja Niemen grobnitsasta (=ortodoksiseen hautaperinteeseen liittyvä, taloa muistuttava hautamuistomerkki). Venja Niemi oli naimisissa Ilmari Kiannon vaimon Elsa-Marian tyttären Mairen kanssa.

Venjan entisessä kaupassa Pesiönlinnassa on nykyään museo ja 6.7. siellä avautuu myös keramiikkataiteilija Niina Heikkisen näyttely. Saimme hienon kutsukortin näyttelyyn.
Saaresta palattuamme siirryimme koulun rantaan ja paistoimme makkaraa. Seurakunnan puolesta oli tarjolla kahvia ja itse leivottuja pullia.
Lupasin mainita tässä blogitekstissä, että kahvin kanssa voi syödä myös juustoleipää. Tämä oli ilmeisesti vihje jo ensi vuoden hautasaaripäivää ajatellen.

Tuhannet kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille sydämellisille ihmisille. Oli kivaa olla mukana!

Riikka
Suomussalmi

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Itärajalla

Suomussalmen itäinen tiimi sai myös avattua kenttäkautensa kuluneella viikolla. Eräs käydyistä kohteista oli tämä hieno niittylato.
Sen katteeksi oli onneksi rakennettu uusi katto, ja näin sen säilyminen hieman pitempään on varmistettu.

Toisena päivänä kuljimme vanhaa polkua pitkin myllylle. Polun kulku oli merkitty puihin pilkoilla.
Myllyllä oli ihana tunnelma ja vesi solisi kauniisti.

Itärajalla kartoitimme pyyntikuoppia pitkällä harjumuodostelmalla, joka laskeutui välillä järvien tasolle.

Lopuksi kuva inventointiapulaisesta, joka harkitsee tässä selvästikin uranvaihtoa rajakoiraksi.


Riikka
Suomussalmi



torstai 6. kesäkuuta 2013

Maiseman laserointia

Ylen teemalta näyttää nyt kesällä tulevan ohjelmia 70-luvun Suomesta. Joskus silloin omassa lapsuudessani kuumina ja aurinkoisina kesinä (avain kuten nytkin) pyöräilimme Lehijärven hiekkatietä uimarannalle ja lauloimme kilpaa Armin ja Dannyn hittejä. Iso D kehitti aina uusia teemoja kiertueilleen, yksi niistä taisi olla Armi ja Danny laserajassa. Tämä tuli mieleeni kun olemme vihdoin arkeologiassakin päässeet laseraikaan. Mm. Metsähallituksen omista ja Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoista saadaan muokattua kuun pintaa muistuttava kuva, jossa saattavat näkyä monenlaiset ihmisen muinoin maastoon tekemät muodot. Tällaisia ovat esim. kivikautiset asuinpainanteet, tervahaudat ja hiilimiilun pohjat. Menetelmä mahdollistaa laajojen alueiden kaukokartoituksen, joskaan (läheskään) kaikki kohteet eivät tässä aineistossa näy, monista eri seikoista johtuen.


Teijon retkeilyalueella Salossa on toistasataa vanhaa hiilimiilun jäännöstä. Ne erottuvat kuvassa pyöreinä kohoumina, joita useasti ympäröivät pienet kuopat. Miilujen läpimitta vaihtelee noin 10-20 metrin välillä ja korkeus noin puolesta metristä metriin. Miiluja ympäröiviä kuoppia on käytetty aikoinaan miilujen polton ilmansäädössä. Teijon alueella on kolme ruukkikylää (Kirjakkala, Teijo ja Matilda), jotka olivat toiminnassa 1680 -luvulta 1900 -luvun alkuvuosiin. Löydätkö kuvasta toistakymmentä miilua. Osa niistä näkyy hieman heikommin. Syynä tähän voi olla esim. päällä kasvava vanha puusto, joka on estänyt lentokoneesta lähetettyjen lasersäteiden osumisen maanpintaan saakka. Laserkeilauskuvassa näkyvät hyvin myös ojitetut alueet, tiet, hiekkakuopat ja muinaiset rantamuodostumat aaltomaisine kuvioineen.

Jouni

Ajatus hyvä, toteutus...

Joskus kartalla asiat näyttävät toisenlaisilta kuin paikan päällä. Nyt etsimään vaihtoehtoreittiä tuonne kaukaisuudessa häämöttävälle tielle.

- Hanna

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tunnelmapaloja Lapista

No onkos tullut ... talvi?! Levin huipulla riittää lunta helteelläkin.

Piilopirtin sisäänkäynti.

Suksen kärki metsätyökämpältä.

Maa ottaa omansa. Metsätyökämpän pohja.
- Taisto, Kittilä

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kittilästä kajahtaa!

Kaksi viikkoa Kittilää. Levillä on vieläkin lunta, vaikka helle riehuu +25 ja +30 välillä. Inventoinnissa on löytynyt pyyntikuoppia, kämpänraunioita, rakennuksenraunioita, kivikautisia asuinpaikkoja ja outoja neljän neliön kuoppataloja, joiden tarkoituksen aion selvittää, jahka ehdin. Vanhoja kohteitakin on tarkastettu. Kannattaako se? No kannattaa, esim. pyyntikuopat, jotka olivat muinaisjäännösrekisterissä yhtenä pisteenä ja Metsähallituksen rekisterissä kolmena pisteenä osoittautuivat 17 kuopan järjestelmäksi. Kuviakin laitan näistä tulemaan kun saan ne järjestykseen. Nyt etsimään sääskiverkkohattua. Sen katoaminen osoittautui tänään kohtalokkaaksi.

-Taisto, Kittilä

Vuoristorataa pitkin pyyntikuopille


Suomussalmen serpentiinitie

Tässä ammatissa talvitiet, hiekkatiet, roudan katkaisemat tiet ja nimismiehen kiharat ovat tulleet tutuiksi. Viime viikolla pääsin ajamaan serpentiinitietä hiekkaharjun laella ja täytyy sanoa, että tunnelma oli välillä kuin Lintsin vuoristoradassa siinä kohdassa, kun korkein kohta on saavutettu ja vaunu tipahtaa jyrkkään alamäkeen. Aivan mahtava tie ja mielettömät maisemat!



Tien päässä pitää muistaa käsijarru.

Mahtava oli myös yllätys, joka odotti tien päässä. Laserkeilausaineistossa oli näkynyt muutama pistemäinen kohde, jotka paikan päällä osoittautuivat osaksi yli kymmenen kuopan laajuista pyyntikuoppaketjua. Kuoppien rivi kulki hienosti koko jyrkän harjun poikki katkaisten siten pääsyn sen läpi.


Yksi pyyntikuopista harjun laella.

Täydellinen päivä - hellettä, hieno kohde ja maisematie perille. Tästä on paha pistää enää paremmaksi.

- Hanna, Suomussalmi